Tervetuloa tutustumaan Arctic Beautyn konsultteihin ja katsomaan miksi he alkujaan lähtivät mukaan Oriflameen.

Miksi lähdit mukaan Oriflameen,

Konsultit vastaavat

Niina Hiltunen, Sastamala
Niina Hiltunen, Sastamala

Olen Niina. Olin kotona ja seinät meinasi kaatua päälle. Tästä sain ystäviä ja tekemistä. Minua kiinnosti myös kokeilla sivutoimista yrittäjyyttä ja tiiminvetoa koska ne liittyivät opintoihini ja minulla oli suunnitelmissa jäädä äitiyslomalle. Tämä sopi näihin suunnitelmiin. En ole hirveästi tehnyt myyntiä, mutta sitä oppii tässä samalla ja siitä on hyötyä työelämässä, kun saa työkokemusta. 😊 Käytän ekologisia pesuaineita ja niitä saa ostettua halvemmalla ja suositeltua muille. 😊 

Pirkko Kaltiokumpu, Rovaniemi
Pirkko Kaltiokumpu, Rovaniemi

Mie lähdin Oriflameen silkasta rakkaudesta ihonhoitoa kohtaan1.3.2021. Oon aina tykännyt hoitaa ihoani ja sullekin voin sanoa, että koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa. Se parantaa ihon kuntoa, antaa itsevarmuutta ja tekee mielelle hyvää - se on aikaa itselle. Halusin myös uuden, kivan, mielenkiintoisen harrastuksen, joka tuottaa itselle iloa ja antaa tilaisuuksia kouluttautua ja mahdollisuuden ansaintaan. Kellepä ei "ylimääräinen" raha ois aina tarpeen. Aion olla mukana hamaan tappiin saakka. Love Your Skin Every Day! 

FB.sivuilleni tästä

Leena Heikka, Keminmaa
Leena Heikka, Keminmaa

Hei! Mie olen Leena ja kerronpa nyt miksi haluan olla Oriflamen Brand Partner:  Oriflamella on monipuolisesti ihan päivittäin käytettäviä tuotteita; hammastahnoista hyvinvointituotteisiin. Saan tuotteet väh. 20% halvemmalla itelle ja perheelle!Bonuskaupasta saan ilmaiseksi tuotteita keräämilläni pisteillä.

Olen löytäny apua ja innostunu huolehtimaan paremmin itestä esim. ihonhoito- ja Wellness tuotteilla.Oriflame on tutkittuja ruotsalaisia innovaatioita, luontoarvoja kunnioittavaa ja testattua kosmetiikkaa.

On mahollisuus saada lisätuloja ihan riippuen siitä miten jaksaa tehä töitä. Ihana Arctic Beauty-tiimi ja parviäly tukena.

FB-sivuilleni pääset tästä

Eija Leppäjärvi, Savukoski
Eija Leppäjärvi, Savukoski

Lähdin mukaan kohta 4 vuotta sitten kun PartyLite lopetti ja halusin saada iltapuhteeksi "vähän muuta tekemistä" kun reissutöissä olin. Sitä tekemistä on nyt riittänyt niin että 1.5 vuoden jälkeen ryhdyin täysipäiväiseksi yrittäjäksi. Oriflame valikoitui tuotteiden ja riskittömän bisnesajattelin takia.

Edelleen sitä mieltä että Oriflamen tuotteet ovat parhaita, ansaintalogiikka on parhain kaikista verkostomarkkinoinnista, ihmiset ovat huippuja. 

FB-sivuilleni tästä

Jenna Anttila, Kuopio
Jenna Anttila, Kuopio

Minä olen Jenna Kuopiosta.

Lähdin mukaan Oriflameen, koska tuotteet oli tuttuja entuudestaan ja halusin itselleni lisätuloja, sekä säästää omissa ostoksissa.

Nämä edut sain ja paljon enemmän. Enpä tiennytkään miten ihania ystäviä sain myös tätä kautta.

Arctic Beauty tiimi on innostava, apua antava, hyvä mielen tiimi missä tsempataan toisiamme. Päivääkään en vaihtaisi pois.

Tätä työtä saa tehdä niin paljon kuin itse haluaa ja minkä verran haluaa. Minun Facebook sivuja voi seurata tästä linkistä

Fb-sivulleni tästä

Susanna Tasala, Sodankylä
Susanna Tasala, Sodankylä

Olen mukana Oriflamessa nyt toista kertaa. Nuoruudessa olin reilun vuoden verran ja tykästyin jo silloin.

Nyt ollut reilut kaksi vuotta ja edelleen tämä on tosi mukavaa ja antoisaa.

On ilo palvella asiakkaita ja löytää heille mieleisensä tuotteet.

Tällä kertaa lähin mukaan koska tykkään suuresti tehä somea ja tässähän teen sitä markkinoinnin muodossa. Halusin myös ansaita lisätuloja silloisen opiskeluni rinnalle.

Tässä puuhassa kaikki on vapaaehtoista ja onhan se hienoa, että omat ostot saa aina edullisemmin. Ja toki lisätulot kiinnostaa edelleen.

Olen saanut tästä uusia ihania ihmisiä elämääni ja se tuo valtavasti iloa ja kiitollisuutta joka päivä.



Fb-sivuilleni tästä 

Kirsi Sadinmäki, Rovaniemi
Kirsi Sadinmäki, Rovaniemi

Hei! Lähdin mukaan Oriflamen Brand Partneriksi pari vuotta sitten.

Olen ollut mukana aiemminkin ja tuotteet oli siten minulle tuttuja.

Olen ollut aina tyytyväinen Oriflamen tuotteisiin enkä oikein välivuosina löytänyt "niitä oikeita" tuotteita muista merkeistä Oriflamen tuotteiden tilalle.

Brand Partnerina saan hankittua tuotteita itselleni edullisemmin ja hieman lisätienestiä.

Lisäksi meillä on mahtava porukka Arctic Beautyssa ja voin antaa aina sen panoksen kuin milloinkin pystyn palkkatyöni ohessa.

FB-sivuilleni tästä

Jenni Ristiharju Savukoskelta
Jenni Ristiharju Savukoskelta

Heippa, oon Jenni Savukoskelta. Lähdin Oriflameen mukaan keväällä 2022 ajatuksena ostaa itselle ja perheelle ihonhoitotuotteita edullisemmin. Huomasinkin hetken päästä Oriflame toiminnan olevan mukavaa vastapainoa vuorotyölle ja niin sanottua omaa aikaa ja omaa tekemistä. Ihonhoito tietämys ja oma iho on voinut tämän harrastuksen myötä myös paremmin löydettyäni minulle sopivat tuotteet.

Meidän tiimi Arctic Beauty on mukava, rento ja auttavainen porukka. Tuu sinäkin meijän mukaan.


FB-sivuilleni pääset tästä

Birgitta Valkeapää Parikkalasta
Birgitta Valkeapää Parikkalasta

Mie oon Birgitta, Parikkalasta.

Lähdin mukaan Oriflamen brand partneriksi ihan puhtaasti siitä syystä, että saan säästettyä omissa kosmetiikkakuluissa. Tuotteet olivat ennestään tuttuja ja näin ne sai ensinnäkin hyvillä alennuksilla ja sitten vielä bonuskaupasta pisteillä tuotteita siihen päälle.

Enpä arvannut, että innostuisin myös lisätuloja tällä hankkimaan. Mutta tällaisen ihanan porukan kanssa, josta sai uusia ystäviä, on näköjään kaikki mahdollista.
 

FB-sivuilleni pääset tästä