Maailmanmenon pyörteissä

19.01.2024

Tänä talvena tuntuu, että kun kaksi ihmistä kohtaa niin puhe kääntyy ennen pitkään säihin. Miten erikoisia ne ovatkaan. Mutta kysymys kuuluu onko erikoista että talvella on pakkasta (ei) tai onko erikoista että lunta tulee (ei)? Täällä pohjoisessa ainakin on totuttu siihen että talvi on talvi ja siksipä kevät siintää jo mielessä, toiveissa ja lähes päivittäisissä ajatuksissa. Mie en siis tykkää talvesta. Talvi sisältää liikaa liikkuvia elementtejä kuten halon kantoa, lumen pukkausta, auton lämmitystä, sisäpäiviä.... Mutta onneksi nyt on Heikin päivä kun tätä kirjoitan. Se tarkoittaa sitä että talvi on puolessa. Ja tällä toisella puolen aurinko alkaa jo lämmittämään päivä kelejä. Ei ihan vielä mutta kohta. 

Tämä alku vuosi on ollut jotenkin tosi tahmeata, mutta uskon että tästä valoisan ajan lisääntyessä taas virtaa alkaa löytymään. 

Surullisia uutisia

Olemme kaikki varmaan jo kuulleet siitä että kosmetiikkayhtiö Avon lopettaa toimintansa Suomessa. Se on niin valtavan surullista. Muistan itse kun olin Party Litessä ja sen toiminta loppui pohjoismaissa. Se oli kuin kuoleman isku kun juuri olin perustanut toiminimen ja ajattelin tekeväni uraa sitä kautta. Mie en ehtinyt kovin kauan yrityksessä olla, mutta silti odotukset olivat korkealla. 

Sitten yksi maanantai tuli viestiä että vielä on se ja seuraava kuukausi tehdä bisnestä ja sitten se on loppu. Surin niitä joilla lähti iso bisnes alta, heitä jotka olivat antaneet Party Litelle koko elämänsä - niin hyvässä kuin pahassakin. Ja nyt on sama tilanne Avonilaisilla. Itse en tunne yhtään joka olisi siellä bisnestä tehnyt mutta tiedän sen tunteen mitä työn menettäminen tuntuu. 

Iloisia uutisia

Yleensä kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen avautuu. Näin kävi minullekin, sillä pari kuukautta mietin että mille sitä alkas. Ehin jopa miettiä alkaisiko rättibisnekseen, mutta kaikki minut tuntevat tietävät etten varmasti siinä olis ollut hyvä. Ei oo tyylitajua eikä hirveästi välittämistäkään muusta kuin siitä että on vaatteet päällä aina tarvittaessa M

Lähdin siis mukaan Oriflameen ja loppu onkin sitten historiaa. Ainakin Leppiksen historiaa.  Ensimmäinen tilini Oriflamella oli 2 kertaa niin suuri kuin mitä olin yhteensä ansainnut Party Litessä. No, senhän tietää kaikki miten siinä kävi...rahan ahneena aloin panostamaan jo alusta asti tähän työhön.. ja nythän tämä on minun yritystoimintaa parhaillaan. 

Iloinen uutinen on se, että meillä on nyt kaikille halukkaille mahdollisuus lähteä ilmaiseksi mukaan, Vaikka liittymismaksu ei normaalistikaan ole kuin 19 € niin nyt "ystävänpäivälahjana" ei ole sitäkään. Onhan se vähän hullua että ilmaiseksi saa täyden bisneksen itselle. Saa ilmaisen verkkokaupan (jota ei edes itse tarvi hoitaa), koulutuksia, puhelinsovelluksia sekä, ainakin jos lähtee meidän tiimiin mukaan, niin ihanan porukan ympärille josta voi tulla melkein toinen perhe. 

Yksi hienoimmista asioista meillä Oriflamella on se, että ansainta alkaa ensimmäisestä tuotteesta alkaen. Sinun ei tarvitse tehdä ensin pohjamyyntiä jonka jälkeen vasta ansion kerääminen alkaa. Eikä sinun myöskään tarvitse ostaa itsellesi mitään varastoja, ellet halua. Et tarvitse työhuonetta, tarvitset puhelimen tai tietokoneen. Ja paljon intoa. Mutta tämä on työnä ja harrasteena niin mukaansa vievä juttu, että monesti huomaan naureskelevani yksikseni vaikka ennen olisin pitänyt sitä alkavan höperyyden merkkinä. En enää. Se on iloa ja varmuuden tunnetta siitä että hommat toimii niinkuin pitääkin. 

Mutta jos siis olet hetkenkään miettinyt että olis kiva saada hieman ylimääräistä rahaa tai vaikka ihan vaan uuden harrastuksen, olet sydämellisesti tervetullut meidän tiimiin. Me olemme äitejä, työläisiä, yrittäjiä, opiskelijoita, äitiys- ja hoitovapaalla olevia, eläkeläisiä... meitä on moneksi mutta mukaan mahtuu silti. Alueemme on Inarista Korvatunturin kautta Helsinkiin.  Sie voit tulla mukaan ihan omana itsenäsi. Voit lähteä tekemään bisnestä tai vaikka tilaamaan itsellesi. Toisaalta näiltä sivuilta löydät tarkempaa infoa konsulttina toimimisesta. 

Mie lähen pötköttämään telkkarin eteen, painautan lämpöpeiton nappia ja niin kas, kohta olen melkein unessa. Joulupukki toi siis ihanan lahjan, vaikkakin se haastaa myös kiireisenä aikana peiton alle :)